Blog Blogi

Merkityksellinen elämä

Taloudellinen epävarmuus ei näytä loppuvan. Elämme aikaa, jossa kysymyksiä on paljon enemmän kuin vastauksia. Tällaisena aikana jotkut lamaantuvat, toiset toimivat. Mihin tällaisena aikana tulisi sijoittaa? Suosituksia löytyy varmasti yhtä monta kuin on suosittelijaakin. Nyt minä annan ehdotukseni. Ja minun sijoitusehdotukseni ei ole raaka-aineet tai kulta. Sijoita merkitykselliseen elämään. Elämään, joka jättää hyvän jäljen. Sijoita ihmisiin, joita rakastat. Sijoita myös ihmisiin, joita et rakasta etkä tunne. Sijoita unelmiisi. Ne ovat ainutkertaisia ja vain sinä voit antaa niille elämän. Tämä ei ole jotain epämääräistä sokerinmakeaa maailmanparantamista. Tämä on ihan aitoa, ja myös taloudellista maailmanparantamista! Jos ihmiset sijoittavat vain kultaan, syntyy hintakupla. Sama koskee sijoittamista raaka-aineisiin, asuntoihin, osakkeisiin tai mihin tahansa. Jos valitset sijoittaa siihen, mistä todella unelmoit ja mikä todella laittaa sinut liikkeelle, tuosta intohimosta syntyy takuulla hyvää jälkeä sekä sinulle että ympäristöllesi. Esimerkkisi innostaisi muitakin intohimoisesti tekemään töitä unelmiensa eteen ja sijoittamaan niihin lahjansa, aikansa ja varansa. Tällainen kansantalous menisi nopeasti kovaan vauhtiin! Intohimo ja inspiraatio saavat paljon aikaan. Jeff Bezos on Amazonin perustaja. Amazon on mullistanut tavan, kuinka hankimme kirjoja ja jopa sen, kuinka luemme kirjoja. Amazonin myyntiluvut ovat olleet käsittämättömiä ja suuri osa sen kautta tilattavista kirjoista tilataan luettavaksi sähköisesti Amazonin Kindle -laitteelta. Jeff Bezosilla oli aikanaan loistava työ ja korkeat ansiot rahoitusalalla. Hänellä oli kuitenkin unelma. Me tunnemme tuon unelman nykyisin nimellä Amazon. Bezosin sijoitus unelmaansa on tuottanut valtavasti hyvää ja innostanut monia muitakin sijoittamaan unelmiinsa. Entä jos Bezos olisi epäonnistunut? Hänen itsensä mukaan hän ei katuisi, vaikka olisi epäonnistunut. Päätös olla saalistamatta unelmaansa olisi vainonnut häntä, jos Jeff ei olisi laittanut itseänsä likoon unelmaansa jahdaten. Jeff Bezos valitsi vaarallisemman polun, ja hän on ylpeä tuosta valinnastaan. Amazon oli itse unelma, työpaikat ja vauraus ovat tulleet siinä ohessa. Valitsemmeko me helppouden ja turvallisuuden vai seikkailun ja unelmamme? Mihin sijoitamme? Sijoittamalla ihmisiin vapautat heidän ainutlaatuiset kykynsä ja lahjansa. Elämällä ihmisten kanssa merkityksellisiä hetkiä tarjoat elämään todellista sisältöä. Voit olla johtamassa vallankumousta, jossa sijoittamisessa ei ole kyse vain tavarasta ja hyödykkeistä, vaan sijoittamisesta ihmisten lahjoihin, merkityksellisiin hetkiin ja parempaan maailmaan. Tähän ei edes liity suurta riskiä! Kuinka moni on katunut hyvän tekemistä toisille? Turhia tavaraostoksia taitaa olla harmitellut aika monikin. Keskimäärin me haluamme sijoittaa rahamme turvallisiin kohteisiin. Ei siis ihme, että kullan hinta on ollut korkealla. Voi olla, että juuri tämä turvallisuushakuisuutemme luo seuraavat kuplat sinne, minne niitä ei pitäisi maalaisjärjellä syntyä. Minä uskon, että kaikkein turvallisimmat sijoituskohteet löytyvät unelmistamme, rakkaista ihmisistä, hyvän tekemisestä, positiivisen muutoksen synnyttämisestä ja merkityksellisen elämän elämisestä. Perheellisille todellinen vauraus ei varmaan ole uusi sohva, vaan rakkaiden lasten kasvun seuraaminen. Menestyvälle yrittäjälle suurin palkinto ei todennäköisesti ole taloudellinen hyvinvointi, vaan unelmaan tarttuminen ja sen kehittäminen. Todellinen vauraus koskettaa toisia, ei vain minua. Vauras elämä vaikuttaa silloinkin, kun minä olen jo poissa. Ei siis etsitä vain uusia laitteita, vaatteita ja materiaa. Sijoitetaan rohkeuteen, laupeuteen, kärsivällisyyteen, iloon, viisauteen, nöyryyteen ja rehellisyyteen. Sieltä löytyy todellinen vauraus ja erittäin hyvä tuotto, myös kansantaloudelle.

Recommend

What is new

Debunking Negotiation Myths with Chris Voss, a former FBI lead hostage negotiator
Communication Interview Nordic Business Forum 2024

Debunking 5+1 Negotiation Myths with Chris Voss

Everyone has an idea of what they think negotiation should look like. Chris Voss begs to differ. Negotiation is a crucial skill in business, often shrouded in myths and misconceptions. Drawing on an insightful interview with Chris Voss, a former […]

Blog Nordic Business Forum 2024

Unlock a World of Knowledge with the NBF Online Ticket

Nordic Business Forum 2024 will be the largest business and leadership event in Europe, but we understand that not everyone has the opportunity to join us in Helsinki. That’s where the online ticket comes in—offering a front-row seat to the […]