Johtaja tekee sosiaalityötä
Wikipedia määrittelee sosiaalityön seuraavasti: ”Sosiaalityö on ammatillista toimintaa, jolla pyritään yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointiin sekä sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen, vähentämiseen ja poistamiseen.” Enpä juuri tiedä parempaa paikkaa sosiaalityön tekemiseen kuin ihmisten johtaminen yrityksissä, julkisella sektorilla ja kolmannella sektorilla. Tilanne voi myös olla päinvastoin. Pomo voi myös pyrkiä edistämään yksilöiden ja yhteisöjen ongelmia, mutta eihän tällainen henkilö […]
Kadonneet aarteet – ajattomat, rikkaan elämän salat
Olen juuri julkaissut uuden kirjan “Kadonneet aarteet – ajattomat, rikkaan elämän salat”! Millaista on rikas ja hyvä elämä? Mistä menestys syntyy? Kuinka elämään voi löytää merkitystä? Kadonneet aarteet tarjoaa vastauksia näihin kysymyksiin katsomalla ajantestin kestäneisiin arvoihin. Lukuisat itsensäkehittämisoppaat tarjoavat vastauksia erilaisista tekniikoista, mutta todellisuudessa elämään tarvitaan syvempi perustus. Johdan kirjassa lukijan inspiroivasti tutustumaan elämisen avaimiin […]
Kuka tarvitsee apua?
Totuus on, että hyvin suuri osa kärsimyksestämme johtuu vastuuttomuudesta. Näin on asia ainakin länsimaissa. Syyllinen löytyy, kun vain katsoo peiliin. Omat valinnat ja päätökset ovat johtaneet joihinkin hyviin tuloksiin ja toisaalta myös moniin epäonnistumisiin. Koulut jäävät kesken, tehdään rikoksia, ollaan laiskoja, tuhlataan kaikki rahat, käytetään runsaasti alkoholia, syödään rasvaista ruokaa ja sokeria eikä yksinkertaisesti hoideta […]
Mieti vähän
Mikä on elämässä oikeasti tärkeää? Millä on lopulta merkitystä? Heijasteleeko nykyinen elämäsi sitä, mitä pidät todella tärkeänä? Applen edesmennyt johtaja Steve Jobs sanoi vuonna 2005 Stanfordin valmistujaispuheessaan: ”Aikasi on rajallinen, joten älä haaskaa sitä elämällä jonkun toisen elämää.” Jobsin aika oli rajallinen, kun hän viime syksynä kuoli pitkään sairauteensa. Monesti elämä vain pyörii. Kalenterit täyttyvät. […]
Maailma pelastuu
Presidentinvaali on käynnissä. Facebook, iltapäivälehdet ja televisio pursuavat politiikkaa. Kahvipöytäkeskusteluissa puhutaan politiikkaa. Yhdestä asiasta ollaan kuitenkin yhtä mieltä: jos oma ehdokas voittaa presidentinvaalin ja oma puolue hallitsee, niin maailma pelastuu. Samoin yrityksissä on vankkumaton usko johtajiin ja oikeaan strategiaan. Minä uskon, että tärkeämpää kuin politiikka tai organisaatiostrategiat on kulttuuri. Se mitä yhdessä uskomme ihmisyydestä, elämästä […]
Tuetaan rikkaita!
Tai paremminkin: ”Annetaan rikkaiden pitää rahansa!” Varoituksen sana heti aluksi: tämä on poliittisesti epäkorrekti blogikirjoitus. Luvassa on sopimattomia ajatuksia arkaluonteisesta asiasta. Nykyisestä maailmanmenosta voisi päätellä, että maailmantalouden kohtalo ratkaistaan Washingtonissa, Brysselissä tai Kreikassa. On selvä asia, että noissa maisemissa tehdään merkittäviä päätöksiä. Kuva on kuitenkin vääristynyt. Työpaikat, vauraus ja hyvinvointia edistävät innovaatiot eivät synny virkamiesten […]
Richard Bransonilta oppia johtamiseen
Tiedätkö Richard Bransonin? Kukapa ei tietäisi! Brittiläinen liikemies on todellinen yrittäjyyden ruumiillistuma. Tämä kuusikymppinen britti aloitteli bisneksiään noin 40 vuotta sitten omalla lehdellä ja postimyyntilevy-yhtiöllä, joka kasvoi myöhemmin levykauppaketjuksi nimeltä Virgin Megastores. Bransonin imperiumi on nykyisin valtava: lentomatkailua, avaruusmatkailua, junaliikennettä, terveydenhuoltoa, rahoitusta, F1-talli, viihdettä jne. Surkeasta koulumenestyksestään huolimatta on Branson Forbesin mukaan hankkinut itselleen muhkean, […]
Merkityksellinen elämä
Taloudellinen epävarmuus ei näytä loppuvan. Elämme aikaa, jossa kysymyksiä on paljon enemmän kuin vastauksia. Tällaisena aikana jotkut lamaantuvat, toiset toimivat. Mihin tällaisena aikana tulisi sijoittaa? Suosituksia löytyy varmasti yhtä monta kuin on suosittelijaakin. Nyt minä annan ehdotukseni. Ja minun sijoitusehdotukseni ei ole raaka-aineet tai kulta. Sijoita merkitykselliseen elämään. Elämään, joka jättää hyvän jäljen. Sijoita ihmisiin, […]
Taslouskasvu syntyy optimismista
Elämme epävarmoja aikoja. Pörssikurssit heilahtelevat voimalla ja euromaat ovat syvällä veloissaan. Jos seuraa mediaa, niin takuulla alkaa tuntea maailmanlopun luissa ja ytimissä. Lopeta. Keskity omaan toimintaasi ja tiedosta se, että mikään ei heilauta sinun talouttasi niin paljon kuin omat valintasi. Optimistinen asenne on lähtölaukaus kaikkeen parempaan. Pessimisti ei pety, mutta ei myöskään saavuta mitään. Kyyninen […]
Bisneksen ylistys
Yritykset ovat saaneet osakseen viime vuosina paljon arvostelua. Ne ovat välttämätön paha, mutta lopulta kyse on vain rahasta ja voitoista. Elokuvat ja menestyskirjat kertovat, kuinka liike-elämän vaikuttajat ja menestyjät ovat kiivenneet huipulle röyhkeydellä ja ahneudella. Yrittäjä edustaa ahneutta ja hänen kättensä jälki on sosiaalisesti tuhoisa. Tällainen ajattelu on suuri väärinymmärrys. Bisnes on todella hieno juttu! […]
Tuloerot ovat oikeudenmukaisia (Osa 2/2)
Tuloerot herättävät tunteita, koska toisilla on niin paljon enemmän kuin toisilla. Oikeudenmukaisuuden nimissä on räikeästi väärin, kun Matti huristelee Porschellaan siinä missä Liisa taistelee toimeentulostaan. Oikeudenmukaisuutta ei kuitenkaan tulisi arvioida vain elämänkohtaloiden kautta. Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, faktojen takana on monenlaisia tarinoita. Otetaanpa kuitenkin tavoitteeksi tasainen tulonjako, ihan oikeudenmukaisuuden nimissä. Kyllä sekin onnistuu. Rakennetaan sellainen […]
Tuloerot ovat oikeudenmukaisia
Toisilla on paljon ja toisilla on vähän. Siksi tarvitsemme tasapäistävää verotusta ja tulonsiirtoja. On kyse puhtaasti oikeudenmukaisuudesta. Veronkevennykset hyvätuloisille ovat ahneutta ja edustavat häikäilemätöntä omanedun tavoittelua. Kukaan vastuuntuntoinen ja välittävä ihminen ei voi kannattaa matalampaa verotusta ja pienempää valtion roolia yksilön elämässä. Onko todella näin? Tuloerojen taustalla on monta erilaista tarinaa. Esimerkiksi erilaisten ikäluokkien välillä […]